The Sphynx – Carol Richards
Cat Fancy, toukokuu 1987 – yksityiskohtainen yhteenveto
Tämä kooste vuoden 1987 artikkelista on ennen kaikkea aikalaiskuvaus modernin sfinxrodun kehitysvaiheesta. Se ei käsittele laajasti rodun varhaisinta historiaa, vaan kertoo siitä, miten 1980-luvulla pyrittiin rakentamaan geneettisesti terve ja elinvoimainen rotu. Carol Richardsin näkökulmasta tärkeintä ei ollut karvattomuus sinänsä, vaan terveys, luonne ja vastuullinen jalostus.
Ensivaikutelma sfinxistä
Carol Richards aloittaa artikkelin kertomalla, että sfinx herättää lähes aina voimakkaita tunteita. Osa ihmisistä pitää sitä ensi näkemältä oudon näköisenä tai jopa rumana, kun taas toiset ihastuvat siihen välittömästi. Hänen mukaansa valokuvat eivät tee rodulle oikeutta, vaan vasta elävä sfinx paljastaa, millainen se todella on. Kun ihmiset saavat koskettaa kissaa ja seurata sen käyttäytymistä, heidän ennakkoluulonsa katoavat nopeasti. Karvattomuuden sijasta huomio kiinnittyy kissan älykkyyteen, uteliaisuuteen ja voimakkaaseen haluun olla ihmisen seurassa.
Richards korostaa, että sfinx ei ole ”erikoinen ulkonäkönsä vuoksi”, vaan sen todellinen viehätys piilee sen persoonallisuudessa.
Yhteistyö Dr. Solveig Pfluegerin kanssa
Richards kertoo kasvattaneensa Devon Rexejä, kun geneetikko Dr. Solveig Pflueger otti häneen yhteyttä. Pflueger oli kiinnostunut kehittämään sfinxrotua hallitusti ja tieteellisesti. Hänen tavoitteenaan oli laajentaa rodun geenipohjaa ilman, että rodun tunnusomaiset piirteet katoaisivat. Artikkelissa Richards kuvaa, kuinka heidän yhteistyönsä perustui geneettiseen suunnitteluun eikä sattumaan.
Päätettiin käyttää tervettä Devon Rex -naarasta, jonka sukutausta tunnettiin hyvin. Valituksi tuli Britanya’s Aida Lotti (”Lottie”). Lottie oli terve, hyvä lisääntyjä (sillä oli jo kaksi neljän pennun pentuetta) sekä testiparituksilla osoittautunut kantamattomaksi joissain devon rex -linjoissa esiintynyttä lihasdystrofiaa aiheuttavaa geeniä. Näin voitiin minimoida mahdolliset riskit.
Ensimmäinen sfinxpentue
Lottie astutettiin sfinx-uroksella. Artikkelissa Richards kuvaa pentujen syntymää hyvin henkilökohtaisesti. Ensimmäisenä näkyivät pienet vaaleanpunaiset takajalat, silloin hän ymmärsi heti, että kyseessä oli karvaton pentu. Pentujen iho oli lämmin ja pehmeä, niiden pinnalla oli vain hyvin ohutta nukkaa. Richards kertoo, että tunne oli täysin erilainen kuin minkään aiemman pentueen syntymässä.
Pentujen kehitys
Pentueeseen syntyi neljä pentua. Jo ensimmäisten viikkojen aikana Richards huomasi niiden olevan poikkeuksellisen aktiivisia. Ne liikkuivat paljon, tutkivat ympäristöä rohkeasti, oppivat nopeasti ja kiinnostuivat ihmisistä jo hyvin nuorina.
Neljän viikon iässä ne söivät jo kiinteää ruokaa innokkaasti. Kasvu oli nopeaa ja niiden lihaksisto kehittyi hyvin. Artikkelissa Richards painottaa useaan kertaan, etteivät pennut vaikuttaneet heikoilta tai haurailta Päinvastoin, ne olivat hänen mielestään vahvempia kuin monet muut siihen asti kasvattamansa kissanpennut.
Ulkonäkö
Richards käyttää paljon aikaa selittääkseen, millainen sfinx oikeasti on. Hän huomauttaa, että sfinx ei ole täysin karvaton, vaan useimmilla sfinxeillä on hienoa, hentoa nukkaa, pieniä karvoja kuonossa, joskus hieman karvaa korvien takana sekä häntä voi olla osittain untuvainen. Iho tuntuu hänen mukaansa lämpimältä ja muistuttaa persikan pintaa tai pehmeää mokkaa.Runsaat ihopoimut ovat erityisen näkyviä päässä, kaulassa, hartioissa sekä jalkojen tyvessä.
Korvat ovat erittäin suuret, silmät suuret ja ilmeikkäät, runko on lihaksikas ja yllättävän painava kokoonsa nähden. Richards haluaa korostaa, ettei sfinx ole laiha eikä hauras, vaan vahvaluustoinen urheilullinen kissa.
Luonne
Artikkelin pisin osuus käsittelee luonnetta. Richards kuvaa sfinxiä lähes koiramaiseksi. Hänen mukaansa sfinx seuraa omistajaansa kaikkialle, haluaa osallistua kaikkeen, viihtyy sylissä, nukkuu peiton alla, tervehtii vieraita sekä oppii nopeasti uusia asioita. Hän kertoo sfinxien olevan jatkuvasti tekemisissä ihmisten kanssa. Ne eivät vain seuraa tapahtumia, vaan haluavat olla niiden keskipisteessä.
Ääntely
Richards kiinnittää huomiota myös siihen, että sfinxit kommunikoivat paljon. Ne eivät pelkästään mau’u, vaan niillä on hänen mukaansa laaja valikoima erilaisia sirityksiä, viserryksiä, pehmeitä keskusteluääniä sekä matalia kutsuääniä Hän koki tämän yhdeksi rodun viehättävimmistä ominaisuuksista.
Ensimmäiset yksilöt
Richards kertoo jokaisesta neljästä pennusta omia havaintojaan.
Lady Godiva
Elegantti, kaunis, näyttelyissä erittäin rauhallinen mutta kotona kuitenkin vauhdikas ja leikkisä.
Baroness Quizit
Erityisen läheinen Richardsin aviomiehen kanssa, rakasti lämpöä, nukkui mielellään paidan sisällä.
Lord E., I’m Naked!
Todellinen esiintyjä. Usein hyppäsi ihmisten olkapäille ja ojensi tassujaan saadakseen huomiota. Kiipeili kaikkialle, puhui jatkuvasti. Richards kuvailee sitä hyvin älykkääksi ja uteliaaksi.
Gremlin
Muutti toiseen kotiin, ja sai paljon kehuja avoimesta luonteestaan. Richards kertoo sen olevan yhtä sosiaalinen kuin sisaruksensa.
Eläinlääkärin mielipide
Yksi kiinnostavimmista kohdista koskee heidän eläinlääkäriään. Aluksi eläinlääkäri suhtautui epäillen. Hän pohti esimerkiksi sairastuvatko pennut helposti, kestävätkö ne kylmää, ovatko ne hedelmällisiä ja voivatko ne ylipäänsä elää normaalia elämää. Kun hän seurasi pentujen kasvua kuukausien ajan, hänen mielipiteensä muuttui täysin. Pennut olivat terveitä, lihaksikkaita, aktiivisia ja yleensäkin hyväkuntoisia. Richards kertoo tämän olleen tärkeä vahvistus sille, että rodulla oli tulevaisuutta.
Devon Rex -risteytykset
Richards korostaa, ettei devon rexejä käytetty ulkonäön muuttamiseksi. Niiden tarkoituksena oli lisätä geenimuotoisuutta, vähentää sisäsiitosta sekä vahvistaa rodun terveyttä. Hän pitää tätä välttämättömänä rodun tulevaisuudelle.
Jalostustavoite
Richards kirjoittaa hyvin selvästi, millaisen sfinxin hän haluaa nähdä tulevaisuudessa: ei äärimmäisen ryppyistä, ei liian hentoa eikä heikkoluista, vaan terve, vahva, lihaksikas, pitkäikäinen, lisääntymiskykyinen, tasapainoinen ja etenkin ystävällinen. Ulkonäkö on tärkeä, mutta terveys tärkeämpi.
Näyttelyt
Richards kertoo esitelleensä sfinxejä useissa TICA-näyttelyissä. Hänen mukaansa ihmiset pysähtyivät lähes aina katsomaan niitä. Monet sanoivat ensin: ”En olisi koskaan uskonut pitäväni tällaisesta kissasta.” Hetken kuluttua sama ihminen saattoi jo silittää kissaa sylissään. Richards pitää tätä rodun suurimpana vahvuutena.
Tulevaisuus
Artikkelin lopussa Richards ilmaisee toiveensa. Hän uskoo, että sfinx tulee vielä saavuttamaan kansainvälisen tunnustuksen. Hänen mukaansa kasvattajien tulee tehdä yhteistyötä, käyttää jalostuksessa tervettä materiaalia, välttää liian kapeaa geenipohjaa sekä jakaa tietoa avoimesti. Vain näin voidaan rakentaa vahva ja terve rotu.
Hän päättää artikkelin ajatukseen, että ihmiset saattavat ensin ihastua sfinxin ulkonäköön tai yllättyä siitä, mutta lopulta he rakastuvat sen persoonallisuuteen.
Lähde:
Cat Fancy -lehti 05/1987