Jo muinaisten asteekkien kerrotaan pitäneen karvattomia kissoja mutta kanadan sfinx rotuna syntyi vuonna 1966 kun Torontossa syntyi karvaton kissanpentu mustavalkealle maatiaiskissaäidille, Elizabethille. Pentu sai nimekseen Prune. Sfinxejä yritettiin kasvattaa useiden pentujen avulla tästä linjasta, mutta ilman onnistumista, joten tämä linja on päättynyt eikä yksikään nykysfinx ole jäljitettävissä Pruneen.

Nykyiset kanadan sfinxit perustuvat kahteen eri luonnollisten mutaatioiden linjaan:

  • Dermis ja Epidermis (1975, 1976) Minnesota USA, navettakissan pennut / Milt ja Ethelyn Pearson
  • Bambi, Punkie ja Paloma (1978) Ontario Kanada, kujakissan pennut / Shirley Smith

Dermis ja Epidermis
Ihan tavalliselle navettakissalle, Jezabellelle, syntyi useampiakin pentueita, joissa mukana oli karvattomia pentuja.  Näistä pennuista puolisisarukset Dermis (1975) ja Epidermis (1976) myytiin kasvattaja Kim Mueskelle.

Dermis (F, 1975) ei koskaan saanut tiettävästi mitään, tai ainakaan eloon jääneitä pentuja, mutta Epidermis (F, 10.8.1976) sai seitsemän jälkeläistä neljästä eri yhdistelmästä (kahdessa isänä ilmeisesti maatiainen, yhdessä devon rex ja yhdessä Epidermiksen oma poika).

Epidermis yhdistettiin devon rexiin nimeltään Cantaur’s Hercules ja näistä pennuista Z Stardust Winnie Rinklellä (F, 6.7.1986) on 25 jälkeläistä, ja sen jälkeläisistä omia jälkeläisiä sai tiettävästi 19 eri jälkeläistä. Osa linjoista on päättynyt mutta useat Winnie Rinklen jälkeläiset ovat erittäinkin merkittävässä asemassa rodun historiassa.

Epidermiksen jälkeläisistä Z Stardust Winnie Rinklen lisäksi siitokseen käytettiin Z Stardust Sneezyä (M, 1.8.1985), mutta tämä linja ei ole jatkunut.

Bambi, Punkie ja Paloma
1978 Shirley Smith löysi kadulta kolme karvatonta pentua. Hän lähetti kaksi niistä, Punkie ja Paloma, Hollantiin Dr Hugo Hernandezille.

Bambilla (F, 25.6.1978) ei ole jälkeläisiä.
Punkie (F) yhdistettiin valkoiseen devon rexiin nimeltään Curare van Jetropin (M, 1.1.1979) ja ne saivat kaksi jälkeläistä: Q. Ra (M) ja Q. Ramses (M, 8.2.1982).
Paloma (F) sai useita pentuja Punkien ja Curare van Jethropinin jälkeläisen Q.Ramsesin kanssa, joista tiettävästi ainakin kolmea on käytetty siitokseen.

*kesken*

Rodun alkuaikoina on luonnollisesti tehty paljon sisäsiitosta jotta karvattomuus on saatu periytymään.

Tarina kertoo että rodun nimi juontaa juurensa Egyptin sfinksipatsaisiin… joko niin että ne näyttävät samalta kun ‘molemmilla on ihmisen pää ja leijonan kroppa’ tai että kissa on asentoineen ja ulkonäköineen muistuttanut sfinksipatsasta maatessaan paikallaan.

***********

SFINX –YKSI LUONNON KAUNIISTA ARVOITUKSISTA

Kirjoittanut Britanya cattery, Carol ja Walt Richards

Sfinxkissan alkuperä on aina ollut kätkettynä erilaisiin arvoituksiin. Ilmoituksia näistä ihmeellisistä kissoista, spontaaneista mutaatioista, on tehty jo vuosisadan vaihteessa Pohjois-Amerikassa niinkin erilaisissa paikoissa kuin Kanada ja New Mexico. Huolimatta joidenkin yksittäisten kissanomistajien kertomuksista suurin osa nykypäivän sfinxeistä on Punkinin ja Paloman jälkeläisiä.
Nämä kissat pelastettiin Kanadan Toronton kaduilta ja lähetettiin Tri Hugo Hernandezille Alankomaihin vuonna 1980. Koska rodun jalostukseen ei ollut käytettävissä sfinx-urosta, käytettiin valkoista devon rex –urosta. Curare van jethropinia. Tästä syntyneet pentueet myytiin Alankomaihin ja Ranskaan ja ne ovat nykyajan sfinx-kantojen esi-isiä.

Vuonna 1985 aviomieheni Walt ja minä aloitimme geneetikko Solveig Pfluegerin avustuksella ohjelman sfinx-kissojen pelastamiseksi. Sfinxeillä oli tuolloin vaikeita terveys- ja lisääntymisongelmia sisäsiitosten vuoksi. Risteyttämällä terveitä devon rexejä sfinxien kanssa pystyimme hajauttamaan toisiaan liian lähellä olevat perintötekijät. Pääsimme näin eroon rodun terveysongelmista ja saimme aikaan vahvoja, terveitä sfinxejä. Tästä alusta jatkoimme kannan jalostusta eteenpäin Pohjois-Amerikassa. Nykyään meillä on tarpeeksi sfinxejä, jotka eivät ole samoista sukulinjoista, joten voimme saada aikaan kauniita, erittäin karvattomia kissoja astuttaessamme sfinxin sfinxillä. Ne heijastavat edellisten siitosten hybridien elinvoimaa säilyttäen kuitenkin vanhempien sfinxien edustaman tyypin.

Suurin osa nykyisistä sfinxeistä polveutuu meidän ensimmäisestä pentueestamme, jonka isä oli ranskalainen sfinx Chnoem de Calecat –Paloman poika-, ja emo Aida Lott, yksi devon rex naaraistamme. Vuoden 1985 jälkeen sfinxien suosio on kasvanut valtaisasti. Sen maine on kehittynyt epämääräisestä rodusta, josta vain harvat ovat kuulleet, roduksi, jossa on muutamia mailman johtavista kissoista.

Vapaasti suomennettu Carol Richardin artikkelista ‘ The Sphynx – One of Nature’s Beautiful Mysteries’. Julkaisuajankohta ei ole tiedossa, mutta se on todennäköisesti 1990-luvun alkupuoliskolta, joka tapauksessa ennen vuotta 1995.